Ajatuslukot alkaa hiljalleen olla historiaa ja selvät suunnitelmat ottavat paikkansa aivolohkon siinä osassa, jossa treenisuunnittelu tapahtuu :) Hitsit miten nopeasti treenaamisesta muodostuu pakkomielle, kun hahmottaa hieman kokonaisuutta: Mihin tähdätään ja ennen kaikkea miten tähdätään. Nippen kanssa tottiksessa on hurjasti paikattavaa, kaikkea väärin opetettua täytyy korjata ja rakentaa ajatuksia uusiksi, mutta oikeita avaimia alkaa hiljalleen tupsahdella lukkoihin. Miten vaikeaksi sitä onkaan treenaamisen tehnyt, kun ei uskalla kohdata mörköliikkeitä, vaikka pitäisi. Nyt on ne möröt työstössä ja toivon mukaan tällä erää tulostakin kantautuisi sitten joskus :)

Raikun valmistautuminen BH:seen on kohtuullisen hyvällä mallilla. Toki on paljon juttuja, jotka vaativat vielä treenaamista, kuten hölöryhmä ja paikkamakuu. Hommaa ei lainkaan helpota se, että auto päätti hajota, joten täten ei päästä ainakaan lähipäivinä kimppatreeneihin. Toivottavasti kuitenkin hyvissä ajoin ennen koetusta, jotta saadaan homma paketoitua niitäkin myöten. Vireenlasku seuraamisen aikana on myös yksi hankala ongelma, johon ainakin äkkiseltään tuntuu löytyneen ratkaisu. Raikukin alkaa olla siinä vaiheessa koulutusta, että tarvitsee alkaa ajamaan asioita läpi hieman sieltä mustan palikan kautta, pelkkä valkoinen kun ei tunnu kantavan. Mitään isoa juttua näin lähellä koetta ei voi toki lähteä työstämään, muttei mitään järisyttävän suurta ongelmaa virejutun lisäksi olekaan. Jäävät pelittää (sillä typerällä uudella systeemillä) ja luotan, että pysyy paikoillaankin. Koitan rakentaa lauman merkitystä kisapalkkausta ajatellen :)

Jälkijuttujen suhteen ollaan oltu alkuviikko totaalilaiskoja. Nippelle olisi tarkoitus ajaa seuraavaksi pidempi jälki ja maasto tälle on tiedossa. Tarkoitus ajaa vaihtelevassa maastossa kartoittaen seuraavaksi hieman alustoilla työskentelyä. Selkeästi hakkuuaukot sekä lehtimetsä/heinikkopohja ovat olleet vaikeita keppien suhteen, samoin kulmien hahmottaminen tuntuu hankalalta. Siispä avonaisia maastoja treenimään. Janoilla olen toistaiseksi saatellut. Loppuviikosta toivottavasti saisi janatreenejäkin aikaiseksi, tarvitsen niihin ihan erillisen treenin lähinnä oman keskittymisen puitteissa.

Raikun jälkeily on ollut (yllättäen) vähäistä myös. Josko loppuviikosta saisi Laallekin aikaiseksi jäljen metsään :o) Keppiprojektia pitäisi muistaa toteuttaa kans hieman ahkerammin, jotta ajatus vahvistuisi ja selkeytyisi koiralle.

Mitäs muuta uutta ja ihmeellistä. Tosiaan, vierailtiin mondioring-treeneissä ja kumpikin pääsi tekemään puruja. Laa ei ollut lainkaan niin epäilevä kuin seminaarissa ekalla kierroksella, vaan pelitti hienosti! Otteessa on selvästi työstämistä, sillä ottaa vajaalla suulla + löysästi kiinni. Into ja halu on kuitenkin kova, joten koeponnistetaan lajia vielä sittenkin. Nippe sen sijaan oli laiska syystä X. Kyllähän sekin puree kiinni ja kiinnostuu touhusta, mutta jotenkin se ei ole vieläkään oikein normaali oma itsensä (noin muutenkaan). Varasinkin sille ajan osteopaatille, josko sieltä saataisiin ongelmiin vihdoin ratkaisu. Kaikki ongelmat tuntuu kulminoituvan pennutukseen. Toki, operaatio laihdutuskin on meneillään, joka voi osaltaan (lihapullakuosi siis) selittää koiran olemusta.

Hakujutut ovat olleet pimennossa hetken aikaa, kun sopivaa treeniväliä tuntuu olevan porukan kanssa hankala löytää. Kokeillaan nyt kiinteää treenipäivää, josko asiaan tulisi muutosta :) Raikun viestitreenailut eivät ole edistyneet sitten leirin, mutta josko sitäkin päästäisiin tuusaamaan lisää. Autotonta eloa tosin jatkuu vielä ajan X, joten katsotaan, missä vaiheessa sitä päästään treenaamaan oikeasti kunnolla niin hakua kuin montsuakin (jälkimmäistä tosin vasta koeponnistellaan niin koirien kuin ohjaajankin osalta). Jännityksellä tulevaa odotellessa :)

Meidät haastettiin tällaiseen tehtävään, kiitos Eevan.

“Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).”

1. Metsä. Siellä vaan sielu lepää.

2. Koirat. Kaikki yhdessä tekeminen ja oleminen.

3. Musiikki. Ilman sitä ei vaan voi elää!

4. Vuodenajat. Vaikka koen olevani eniten talvi-ihminen, odotan aina innolla niin kevättä, kesää, syksyä kuin talveakin. Kussakin vuodenajassa on mielettömästi ihania asioita, vaikka myönnettäköön, ettei rapakelit ole aina se kaikkein hehkein asia, mutta kyllä myönnän pitäväni niistäkin aina toisinaan ;)

5. Aurinko. Vuodenajasta riippumatta, aurinko tuo kivan mielen (miinus kuumuus).

6. Piirtäminen. Mikään ei voita oman mielikuvituksen sisällä seikkailemista ;)

7. Yö. Yökyöpeliyttä tulee toteutettua (liian) usein. Öisin tulee tehtyä paljon asioita.

8. Lapsuuden maisemat. Odotan aina innolla pääsyä Kuhmon perämetsiin seikkailemaan ja olemaan. Siellä on niin paljon asioita, joita kaipaan ja joista en tahdo millään osata päästää irti!

9. Ystävät. Itsestäänselvyys :)

10.  Uuden oivaltaminen. Etenkin koirajutuissa, mutta myös ihan kaikessa muussakin.

Tällainen lista. Paaaaaaljon on mainittavaa ja onnelliseksi tuovia asioita, mutta nämä kymmenen randomia tuli ekana mieleen onnellisuuskopasta :)

Haaste lentää seuraaville: Lotta, Henni, Niina, Pamu ja Sara.

Viikko on hujahtanut aivan siivillä! Me ollaan lenkkeilty kovasti, etsitty maastoja, joissa treenailla jälkeä, esineitä jne. Viereistä hiekkakenttää on hyödynnetty tottelevaisuuden puitteissa ja etsitty hieman uusia taajuuksia kaikessa tekemisessä. Haettu tuntumaa, jonka jälkeen etsitty sitä oikeanlaista mallia edetä.

Treenailu on ollut pienimuotoista vielä muuttohässäkän jälkeen, mutta hiljalleen aktivoitumista tapahtumassa. Nippen kanssa tuskaillaan jälkijuttujen parissa, sillä kauden ensimmäisten jälkien kyselevä asenne on muuttunut luovan tauon aikana “joojoo, tiietään” -tekemiseksi. Parit jäljet viime viikonloppuna leiritunnelmissa ja asenne jälkeä kohtaan kamala: Kepeistä suurin osa jäi (????) ja jäljestäminen sellaista puolivillaista kikkura pystyssä etenemistä. Pysyy jäljellä ja jäljestää, mutta ei ota sitä tosissaan. Voi arght!

Kyllä, motivaatiossa on ongelmaa, joten sitä lähdetään hakemaan ajatuksena saada jäljelle palkan menettämisen pelkoa (=ruuasta extratärkeää), painetta. Jäljestysasenteeseen oli varmasti hyvin paljon vaikutusta ennen jälkiä olleissa hakutreeneissä, joissa koira oli liekeissä. Jälki haun jälkeen ei ollut lainkaan palkitsevaa, vaan aivan toisarvoista. Tämä on sikäli ihan oivallista tiedostaa nyt, jotta osaa asiaan paneutua, jos vaikka joskus tulevaisuudessa päästäisiin EK-kisoihin. Olen myös erittäin tyytyväinen, että ymmärsin jättää kisat välistä.. Laiskapulla tahtoisi niin kovasti tehdä just sitä, mikä on palkitsevaa. Kukapa ei.

Jälki on nyt muutaman päivän tauolla. Palataan asiaan loppuviikosta, jolloin olisi tarkoitus keskittyä muutaman päivän jälkiputkeen. Katsotaan, muuttuuko asenne ilman haun vaikutusta ja mihinkä suuntaan.

Raiku on jäljestänyt viimeaikoina todella vähän. Peltoja ei oikein ole käytettävissä, joten tempaisin senkin metsään treenaamaan. Kepit/esineet ovat nyt teemana, ja toki itse jäljestäminen metsässä. Äärimmäisen kova motivaatiohan Laalla on, joten eiköhän juttu lähde luistamaan :) Jäljet ovat olleet lyhyitä n. 100 m pyrähdyksiä, mutta ehkä sitä voisi alkaa tekemään huomattavasti pidempiä taipaleita. Säästelen tuota aivan suotta.

Raiku löysi leiriltä myös uuden lajin itselleen! Kokeiltiin viestiä ja vitsit toinen oli tohkeissaan, kun sai JUOSTA. Löydettiin mahdollisesti meille toinen pääty, joten päästään oikeasti treenaamaan. Alkuharjoitteet tuntuivat loogisilta ja saatiin lisäevästystä jatkoon. Ja auttava puhelin on myös käytettävissä, mikä on erityisen iso plussa!

Tottistelut ovat olleet vähäisiä, mutta onnistuneita. Tein löydön vanhoja muistiinpanoja selatessa, joten sain Nippenkin siirtymään uudelle alueelle. Pienestä asiat voi olla kiinni: Koira pidettävä aktiivisena, myös leikissä (ei rauhavaiheita). Kummallisesti eläimeen tulee vauhtia ja isompaa vaihdetta, kun sen käynnistää ;) Kaavion rakennussuunnitelma on vireillä ja sitä olisi tarkoitus päästä toteuttamaan lähipäivinä.

Raikun tekemiset ovat pyrkineet keskittymään mielentilaan ja sen ylläpitämiseen. BH lähestyy aina vaan, joten ei parane treenaamatta jättää :) Sinälleen luotan kyllä läpipääsyyn, mutta haluan pyrkiä tekemään jutusta koiralle kivaa ja panostaa kisavireeseen heti alusta saakka. Tokoiltukin ollaan ja avoimen hommat etenee :) Silmäilin jo hieman kisakalenteria kesää tsuumaillen. Heinäkuussa olisi kokeet tuossa vajaan 20 km päässä, joten ehkä sinne voisi tavoitteet suunnata :)

Parin viikon päästä laumakin saa vahvistusta Nemppasen paluun muodossa. Työnsarkaa on siis edessä.. :D

Muutto alkaa olla viimeistelevää siivoilua sekä vanhan asunnon avainten luovutusta vaille valmis! :) Ensimmäinen työviikko suoritettu uudelta kämpältä käsin, eikä tuo matka nyt niin hirveä ole, vaikka alkuun parin minuutin ajomatkan venyminen kahteenkymmeneen kuulosti kurjalta. Koiratkaan eivät olleet milläänsäkään koko muutosta ja asettuivat taloksi välittömästi. Raikusta taisi olla kivaa saada tilaa ympärilleen ;) Nyt voi kissan kanssa telmuta hieman vapaammin, eikä Nipi-poliisi pääse rajoittamaan kaksikon puuhasteluja :) Ja tila on kyllä kaksijalkaisestakin hämmentävää :D Tänne pitää keksiä äkkiä jotain täytettä, jotten huku asuntoon!

Uusia lenkkimaastoja ollaan käyty tutkailemassa ja jotain kivoja polkuja löydetykin. Naapurusto vilisee kissoja ja hevosia, joten kaikenlaista uutta on koirilla kohdattavana. Ollaan tosiaan yhden koiran lisäksi ohitettu hevonen. Enkä usko, että jää kovin uniikiksi tapaukseksi. Koirille tällaiset asiat tietää uusia sääntöjä ja rajoituksia, mutta eiköhän ne saada sisäänajettua opetuksen myötä. Lähinnä hihnakäytös vaatii pientä hienosäätöä kaikenmaailman kuikuilujen suhteen. On hivenen “maalaiset kaupungissa” -olo, vaikkei tämä mikään kaupunkialue olekaan :D
Kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä en ole juurikaan ehtinyt paneutua treenihommiin, vaikka jotain ollaan piiperrettykin. Osallistuttiin Raikun kanssa Kilven Annen tottiskoulutukseen ja omat ajatukset saivat taas vahvistusta sekä erittäin hyvää kertausta. Oma ajatus lähteä hakemaan enemmän sitä asennetta ja fiilistä sai taas ponnaa, joten unohdetaan oikeasti Raikun kanssa se tekniikan piipertäminen. Katsastettiin myös noutojen tilannetta ja saatiin hyviä eväitä jatkaa hommaa eteenpäin. Raikulla oli superkivaa ja sen tekeminen oli omaan makuun just oikeanlaista :) Nippekin pyörähti tekemässä pikaisen treenin seuraamisen ja hölöryhmän muodossa. Sen kanssa nyt ei mitään ihmeempää tässä ollut. Kivaa ja keskittynyttä tekemistä :)

 
kuvat (c) Anne Tähtinen

Teknisyys vs. fiilis. Vaakakuppi, jossa haluan ehdottomasti painoarvon olevan jälkimmäisessä. Harmi vaan, että turhan usein teknisyys puskee fiiliksen ylle. Tämä koko kevät on ollut muutoksen aikaa monen asian saralla, samoin treenitapojen ja ajatusten. Jälkikokeisiin olin Nippen ilmoittanut, mutta peruin osallistumisen ihan siksi, ettei tatsi koiraan tunnu hyvältä. Sellaiselta hyvältä, että tietäisin koiran kykenevän selviytymään avoimen jäljen haasteista. Kauden tavoite ei ole tuloksissa, vaan uudenlaisen mielentilan luomisessa jäljelle. Viime kausi jätti selvästi koiran itseluottamukseen aukkoja ja nyt haluan paikata ne. Opettaa sen mentaliteetin, mikä Nippellä oli toissakesänä jäljestäessä; Varma ote jälkeen ja ongelmatilanteet ratkottiin itsenäisesti. En aio tehdä samaa virhettä toistamiseen ja ilmoittaa koiraa heti alkukaudesta kisoihin, kun ote jälkeen on vielä talvenkin jäljiltä ylitarkka ja “huolestunut”. Me mennään kisoihin, kun kumpikin ollaan siihen valmiita :) Nautitaan matkasta kohti tavotteita.

Tulevat viikot sisältävät kaikenlaista ohjelmistoa. Työt vie oman aikansa päivästä, eikä viikonloput kovin ohjelmattomilta näytä. Tänä viikonloppuna vedetään lunkisti, seuraava onkin sitten jo tehokasta treenailua maastojen ja tottiksen parissa. Leirielämää siis tiedossa! :) Ja toki pitää muistaa mainita, että tiistaina käydään hakemassa mahdollisesti vihdoin ja viimein “putkikameli” ;)

Raikun kanssa tänään kisailemassa tokossa kahden kokeen verran :) Heppamaneesi oli Laalle pieni järkytys (ei täällä voi mennä maahan..) ja tuomarin nipotus ohjaajan kädestä sai seuraamisen rikkoutumaan aivan kamalaksi (sääntö, jota en vain käsitä..). Laitan tarkemman analyysin treenipäiviksen puolelle, joten keskityn tässä vaan oleellisiin eli pisteisiin:

Luoksepäästävyys 10
Seuraaminen hihnassa 8,5
Liik. maahanmeno 6,5 (oikeesti nolla..)
Luoksetulo 9
Liik. seisominen 9
Seuraaminen hihnatta 8
Estehyppy 9?
Paikallaolo 9
Kokonaisvaikutus 8,5
Yht. 172,5, sij. 3

Tuomarina Riitta Räsänen. Harmittaa Raikun puolesta, että jouduin tekemään käsien säätöä kokeessa, sillä Laa ei selkeästi ymmärtänyt, mistä on oikein kyse. Nöyrä ja kiltti Laa hämääntyi käden muuttaessa paikkaa radikaalisti totutusta, eikä tuomarin ihme vänkäämisasenne kädestä auttanut ainakaan minun käyrän nousemista sitten yhtään, vaikka hillitsin mielestäni itseni kohtuudella (tuomari kysyi perusteluja ja kun niitä olin sanomassa puhuu päälle antamatta edes mahdollisuutta sanoa mitään. Totesin, että käsijuttu ok, teen kuten tarvitsee, mutta silti piti vielä aiheesta paasata lisää.). Enkä todellakaan kohdistanut mitään Raikuun, sehän teki kaiken niin hyvin kuin tilanteessa pystyi :) Tiedoksi siis kaikille isojen koirien ohjaajille: Käsi ei saa olla koiran vasemmalla puolella, koska tämä on pakote. Käsi ei myöskään saa olla koukussa (tämmösen kyllä toinen tuomari salli…) kuin juoksussa, jossa se on luonnollista.

Iltapäivän kokeessa en hölmönä sitten korjannut käden paikkaa juurikaan, joten se näkyi edelleen tekemisessä, joskaan ei niin vahvasti. Ja Raiku valmiiksi kuraisena ja turpeisena ei tykännyt maahanmenosta. Hienohelman kanssa täytyy käydä keskustelemassa, tehdäänkö maahanmenoja ällöalustoilla vaiko ei.

Luoksepäästävyys 10
Paikallaolo 10
Seuraaminen hihnassa ??
Seuraaminen hihnatta ??
Liikkeestä maahan 0
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 10
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9
ALO1 174 pist.

Paljon kokeissa oli positiivistakin, mutta minua itseäni jäi harmittamaan, että eka koe tuntui menevän enempi tai vähempi säätämiseksi. Onneksi toinen setti kuitenkin hieman paikkasi edellistä, eikä vireessä tapahtunut mitään radikaalia. Seuraavat kisakoitokset menee sitten jonnekin kesään tokon osalta. Tästä lähtee valmistautuminen BH:seen, joka on kesäkuun alkupuolella! :)

Voisihan tuosta elosta jaaritella noin yleensäkin samaan syssyyn :) Treenauskohteet alkavat siis pikkuhiljaa suuntautua niiden oikeiden lajien pariin. Raiku on lämmittelyksi tehnyt kertaalleen jälkeä ja odottelee hieman nyt peltojen sulamista ja kuivumista sekä homeiden häipymistä. Metsään en sitä vielä halua sotkea, ehkä myöhempänä kautta voisi sitäkin harkita. Nippe on ajaa puksuttanut nyt viisi jälkeä ja tänä vuonna homma tuntuu luistavan aivan eritavalla kuin edeltävänä. Viime vuosi tuntui jotenkin niin vasemmalla jalalla aloitetulta ja maalailin itselleni aivan turhia paineita onnistumisesta. Nyt tekeminen alkaa vaikuttaa jäljellä siltä vanhalta tutulta Nijiltä, johon olen tottunut. Tuntuu tosi ovelalle, kun hommat luistaa ja on loksauttanut omat ajatukset paikoilleen :)

Tottisten työstäminen pitäisi hiljalleen aloitella. Olisi oikeastaan pitänyt aloitella jo hyvän aikaa sitten. Hyvänä syynä tosin mainittakoon Nippen jumitukset, jotka ovat jo onneksi helpottamaan päin! Nyt voi alkaa paketoida tottiksia jollekin tasolle kuukauden päässä häämöttäviä jälkikokeita silmällä pitäen. Neljä viikkoa tuntuu silti niin mahdottoman lyhyeltä ajalta työstää hommat kuntoon. On ihan tolkuttomasti asioita, joita pitäisi treenata, vaikka luotan siihen, että tottis valuu omalla painollaan. Lähinnä se vaan jää siitä minun ideaalista suorituksesta vielä pois, mutta toisaalta, sen jälkeen on aikaa työstää ja rakentaa palaset paikoilleen.

Tosiaan, tuosta neljästä viikosta kun lähtee vielä oikeastaan yksi viikko tehokasta treeniaikaa pois muuttoshown vuoksi. Huomenna kirjoitetaan sopparit ja tavaroiden raahaus uuteen asuntoon alkaa. Eiköhän siinä jossain välissä ehdi käydä lämmittelytottiksia ottamassa, varsinkin kun treenikenttä jää sopivasti matkan varrelle :)

Kerrassaan mielenkiintoinen seikkailu Mondioringin pariin suoritettu, ja ehkä jonkinlainen “tahtoo kokeilla” -fiilis saatu. Pääkoutsina ja homman vetäjänä toimi norjalainen Neal H. Wallis. Semmassa käytiin läpi teoriassa lajin historiaa sekä liikkeitä, jonka jälkeen siirryttiin kentälle katsomaan, mitä homma käytännössä on. Esimerkkikoirakko suoritti kolmosluokan liikkeet ja katseltiin käytännössä parin tottisliikkeen opettamista. Ja tietenkin se mielenkiintoisin juttu oli päästiin lopulta kokeilemaan, löytyisikö niistä omista koirista ominaisuuksia Nealin toimiessa leikittäjänä.

Raikua jostain syystä jännäsi tällä kertaa leikkiä vieraan kanssa ja epävarmuus paistoi tekemisessä, vaikka patukkaan kyllä tarttuu ja sitä vastustaa sekä taistelee sinällään hyvin. Jostain syystä koira oli epävarma myös minua kohtaan, kyseli jatkuvasti, onko näin oikein valjaisiin vastustaessa ilman purua. Toisella kierroksella (eri maalimiehellä) sen sijaan oli aivan eri koira ja toimi päättäväisemmin. Pehmeä hihakaan ei ollut ongelma, vaikka toki otteessa on työstämistä. En tiedä, johtuiko varmuus maalimiehen vaihtumisesta vai siitä, että sain sille kuitenkin sisäänajettua kannustuksilla varmuutta ekalla kierroksella. Raikun ekan kierroksen tekemisen pohjalta epävarmuuden vuoksi, ei laji välttämättä ole paras mahdollinen kyseiselle koiralle. Hassua, etten tässä ole kovin pahasti huti lyönyt, vaikka lajin kokeilemista pidemmälle ajattelinkin. Raiku on koira, josta ei ota täysin selvää, onko se lintu vai kala. Kiva koira se siitä huolimatta on - edelleen :)

Lihapullakuntoinen Nippe sen sijaan näytti kyntensä laiskasta tekemisestään huolimatta. Parin purun jälkeen saatiin erittäin positiivista palautetta ja mikäs siinä :) Mulla ois potentiaalinen karvanoppa käsissä! Nippe puree lujaa ja kohtuullisen täydellä otteella, joskin otetta voisi parantaa vielä. Tokalla kierroksella (toinen molari) selkeästi meidät otettiin vastaan gronttu-leimalla, mutta ei mitään. Nippe tarraa kiinni niin tyynyyn kuin pehmeään hihaankin, jossa ote on huono, mutta korjauttaa sen kuitenkin. Otejutuista en minä tiedä sitten mitään spesiaalimpaa, mutta korjattava asia se on. Hieman herättelyähän Nis vaatii, se kun ei ota tätäkään kovin vakavasti. Erittäin kiva oli kuulla ulkopuolisten suusta samaa, mitä olen Nijistä ajatellut. Siellä laiskanpulskean kuoren alla on olemassa hyvä moottori, joka vaatisi vaan käynnistämistä. Eihän se toki mikään malikka tule koskaan olemaan, mutta jos malikan olisin halunnut, ei minulla tätä pitkätukkaa olisi :)

Tänään semmailtiin toistamiseen ja tehtiin enemmän tottelevaisuusjuttuja. Raikun kanssa mentiin kentän rekvisiitan ohitse palkaten, jos jätti reakoimasta tai kun reakoi, mutta korjasi takaisin. Hieman asiat olivat jänniä ja aiheutti pientä väistöreaktiota. Ekalla jännän ohituksella jäi matkasta, mutta kehoitin mukaan ja palkkasin. Seuraavaan reakoi vain katseella ja sitten ei enää mitään. Tämä on minusta täysin samaa kuin purujutussa: Kun saan luotsattua varmuuden sisään, koira tekee kyllä. Tehtiin myös eteenmenoa siten, että ringikehän aitaan laitettiin patukka, joka näytettiin koiralle ja lähetettiin palkalle. Pari tällaista toistoa pieneltä matkalta. Kiva juttu Laan mielestä :)

Nippelle samanlaista seuraamista hakien kontaktin rikkoutumista. Mutta eipä sitä hetkauta. Kiertelin ja kaartelin, kävelin asioiden päältä ja vierestä. Kerran vilkaisi, josta huomautin, mutta vilkaisu tapahtui loppupuolella seuraamista. Lopuksi kokeiltiin tunnaria montsutyyliin, eli tokon tunnarikapulaa pidempi kapula viedään itse paikkaan, josta se noudatetaan. “Liikkuri” lisää häiriökapulat sekaan. Eka tehtiin alle 10 m päähän muovinauhoista tehtyjen isojen “puuhkien” (joita käytettiin siis puruissa estämään koiria toteuttamaan hyökkäystä) lomaan. Nippe toi varsin varmasti oman. Seuraava tehtiin viisi metriä pidemmälle kanisteria vasten olevan pulkan alle. Eikä siinäkään mitään. Nippestä tämä treeni oli oikein kivaa ja hauskaa :) Koiran tekeminen sai positiivista palautetta, ja taas omat ajatukset koirasta saivat vahvistusta. Hitsi, kun osaisi vaan rakentaa tuota koiraa tekemään!

Osallistuttiin vielä muodon vuoksi montsutottikseen (helpotettu sellainen), jossa ne ikävät ja ainaiset kisaongelmat lässähti esille. Koira on löysä ja tekee hiiiitaaastiiii. Oma jännitys näkyi kans, vaikka koitin pitää pään selvänä. Uudet jutut hämmensivät myös koiraa (kuten kaukoista luoksetulo), eikä possu voinut olla hieman maistamatta makkaraa ruuasta kieltäytymisessä ;) Ja kaikista härpäkkeistä (noitanukkeja, kanistereita, pulkkia, pressuja yms.) kiinnostusta herätti punainen, Nippeä hieman pienempi, aasi, joka oli siis niinku aivan pakko käydä tsekkaamassa luoksetulossa. Ei Nippestä siis ihan montsutottiksen kuningatarta tullut, mutta saatiinpahan uusi patukka palkinnoksi :)

Hienoa tässä jutussa kokonaisuutena oli, että näki taas jotain uutta (tai no, vanhaa, mutta vahvistaen) omista koirista. Treeneihin ollaan tervetulleita kuokkimaan ja sen aion hyödyntää. Josko alkaisi löytyä ihan oikeita avaimia asioiden rakentamiseen ja handlaamiseen :) Ja toki purujutut kiinnostaa - on aina kiinnostaneet.

Kyllä vain, pienistä takaiskuista huolimatta kevät sen kun etenee! Räntätuiskeista viis kuluva päivä on ollut varsin keväinen, ja iltapäivästä pääsi nauttimaan jo hieman auringon pilkkeestä. Vaikka talvi on edelleen lempivuodenaikani, en pistä kevättä vastaan ollenkaan.

Parin viikon päästä suoritamme pienoisen maisemanvaihdoksen ja suunnataan uuteen asuntoon Äetsän puolelle. Eli työmatkan kasvun kustannuksella päätin ottaa rivarikämpän vastaan, joten muuttoa pukkaa. Kunhan päästään asettumaan uusiin kuvioihin, on tarkoitus kevään aikana Neponen hakea lauman jatkoksi. Saa taas opetella arkikäytöstä sun muuta pientä ja leppoista, mutta ehkä me selvitään ja saadaan hommat sen verran kulkemaan, että arkielo kävisi kohtuu vaivattomasti :)

Tänään käytiin hieman hakuilemassa ja tokottelemassa sekä kimppalenkillä uusien koiratuttavuuksien kanssa. Illalla vielä revittelyä pellolla kovin pitkästä aikaa. Nippe on varsinainen lihapulla, joten koitetaan saada sille vähän tehostettua liikuntaa, josko kylkiäiset karisisivat pois ;p Hirveän kivaa koirilla tuntui olevan - mikäs siinä auringonpaisteessa keppejä etsiessä ja toinen toisiaan nujuuttaessa :o)

Huomenna käydään tutustumismatkalla Mondioringin pariin! Äärimmäisen mielenkiintoista päästä vähän sisemmälle näkemään, mitä homma pitää sisällään. Yhdet kisat ja treenit olen käynyt kurkkimassa, joten jonkinlaista kuvaa on alkanut muodostua, mistä tässä oikein on kyse. Mutta paljon on opittavaa ja sisäistettävää vielä, katsotaan. Syttyykö ohjaaja - ja koira(t?) lajille ja missä määrin.

Tämä meidän blogin pahanen kääntyy ehkä jonkun ärsytykseksi jonninjoutavaksi turinasivustoksi. Siksipä avasin nyt ihan erillisen treeniblogin, jonne ainakin YRITÄN pistää treenejä ylös. Tarkoitus on toki referoida tekosia myös tänne, mutta tämän blogin syvällisempi tarkoitus tulee olemaan enemmän kuulumis- sekä ajatuskuplailutasolla. Toki painottuen koiramaisiin hajatelmiin, kuten tähänkin mennessä. Minun Feng Shui kärsii, jos yritän tuuppia samaan blogiin sekä arkijutut, että treenikuviot. Varmaan samaisen aivolokeron vinksahduksesta johtuen en kykene esimerkiksi treenaamaan useampaa lajia yhtäaikaisesti, koska tarvitsen tiettyä täsmällisyyttä, eikä ajatus riitä useamman narun pitämiseen käsissä. Okei, olen tätä yrittänyt opetella, mutta haastavaa on. Paljon helpompaa tähdätä aina yhteen asiaan kerrallaan, kuin heittää monta rautaa samanaikaisesti tuleen. Hirveän hankalaa omistaa yksinkertaiset aivot.

Ja niin, kevät tulee kohisten (vaikka takatalvella on uhkailtukin) ja lajirepertuaari pääsee kasvamaan huomattavasti. Tänä vuonna on tarkoitus aloittaa jäljen, tokon sekä agilityn rinnalle haku ja ehkä ainakin pienesti kokeilla mondioringiä. Katsotaan, jakautuuko koirille “omat lajit” vai kuinka tässä edetään. Ja mihin kaikkeen oikeasti aika riittää. Agility nyt on meillä ihan oma sunnuntaihuppastelulaji, joten sitä en edes kuvittele treenaavani mitenkään tulostavoitellen. Aksa on kivaa vaihtelua kaikelle muulle, mutta olen siitä ensimmäisenä valmis luopumaan. Jälkeily on kesän ykkösjuttu molempien kanssa. Kamppailen vain edelleen kisamörön kanssa kyseisen lajin suhteen. Huomaan mentaaliharjoittelevani jo valmiiksi koittaen prepata omia ajatuksia positiivisempaan suuntaan. Jostain syystä tässä lajissa epäonnistuminen kirpaisee. Kirpaisee vielä enemmän, kun tietää, kuka tämän kaiken möhlii (tai ainahan voin heittää epäonnistumiset koiran ominaisuuksien piikkiin, eikös se niin mene?). Ajatustason oravanpyörät on erittäin epäkivoja. Olen erittäin hyvä (ellen täydellinen) kehittämään niitä.

Tokokärpänen ja ajatukset kisoista tuovat taas kivaa piristystä ja toivoa siitä, että ehkä joskus handlaan pääkopan muissakin tilanteissa. Hehkun varmaan liiaksi yhden kokeen jäljiltä, mutta kun kerrankin on olo, että voisin mennä tältä istumalta uusiksi areenalle ilman, että pelkään epäonnistua. Ja tämä on motivoinut treenaamaan ihan uudella tarmolla! Projekti ruutu on meneillään ja vaikuttaa äärimmäisen lupaavalta :) Koirilla alkaa hahmottua ideanpoikanen ja minä pysyn suunnitelmassa. Ja kyllä, olen tullut siihen tulokseen, että Nippen voittajan ruutujen onnistumiset ovat olleet tuurilaukauksia. Oikeaa ideaa sillä ei jutusta ole koskaan ollut. Ihmekös tuo, kun mitään ei ole opetettu saati pysytty opetetussa.

Ruutuprojektin tiimoilta, ja uuden motivaation myötä, uskaltaa ajatella oikeaa treenaamista, eikä aina vain tamppaa tekemistä niin, että kaikki onnistuu. Jotenkin olen halunnut pysytellä siellä kivassa pienessä pilvilinnassa edes sen suhteen, että koirat (muka) osaa juttuja, eikä niihin liikkeisiin, jotka vaatisivat nyt sen varsinaisen hinkkaamisen ja vaatimistasolle siirtymisen, olla jaksettu paneutua. Ja kun joku juttu tuurilla onnistuu pari kertaa, pidän sitä jo opittuna ja pelkään sen särkyvän, jos kosken liikkeeseen liiaksi. On se jännä, jos asiat ei edisty. Hmm. Ihme sutaamista tämä meidän touhu. En välillä tajua itsekään itseäni näiden ajatusten juoksussa: Missä vaiheessa epäonnistumisesta on tullut näin kamala mörkö? Olen joskus ennenkin maininnut, että mää tarviisin jonkun puoskaroimaan mua.

Kivaa tässä kaikessa on kuitenkin se, että tunnen edistyneeni hurjasti mörköajatusten suhteen! :) Toivon todella, että saan hommat kantamaan samalla tavalla kuin silloin kun Nijin kanssa otettiin ensiaskeleet kisoihin ja treenattiin muutenkin ajatuksellisemmin. Eipä niitä tuloksiakaan synny, jos ei uskalla nähdä sitä vaivaa, jolla niitä taotaan. Homma olisi aivan liian helppoa, jos tuloksia satelisi ilmaiseksi. Hassua, miten näin selvä asia voi olla kuitenkin itsellä niin hämärän peitossa ja näkymättömissä. Vaikka samainen ajatus kytee meidän blogin otsikossa :D Että sillä lailla ;)

Sen lisäksi, että koirien harrastusrintamalla tapahtuu, on uusia tuulia vireillä meidän muussakin elossa. Sunnuntaina tietää varmemmin, mutta mikäli meille tarjottu rivitalo kaksio ei ole missään järisyttävässä kunnossa, muutetaan me viimeistään kuukauden päästä uuteen luukkuun! :) Sunnuntai tulee olemaan muutoinkin melkoisen toiminnantäyteinen päivä, sillä tarkoitus on mennä kuokkimaan montsupoppoon reenilöihin heti asunnon vilkaisun jälkeen. Sitten onkin vuorossa tämän kevään ekat hakutreenit ja illalla vielä tottis/tokovuoro ProCanis-hallilla! :)

Kiitos Minnalle otsikon lausahduksesta. Osuu ja uppoaa meikäläiseen ;)

Viime viikkoina olen “pakon edessä” pohtinut kouluttamisen eettisyyttä. Mitkä ovat keinoja, joita on valmis itse käyttämään ja millä motiivilla. Tein vastikään periaatepäätöksen olla tukematta koira-alan yrityksiä, joiden tietotaitoon asioissa en luota. Tätä pohdittiin Kannuksessa jossain määrin koiraterapiatunneilla, kun ongelmakoirakouluttajia sikiää vähän joka paikassa ja yrityksiä pompsahtelee kuin sieniä sateella. Kuka tahansa voi kutsua itseään ongelmakoirakouluttajaksi ilman minkäänlaista pätevyyttä - ja sitä pätevyyttä ei minusta haeta pelkästään koulutuksilla, vaan ennen kaikkea kokemuksen kautta!

Omat koulutusperiaatteet pohjautuvat pitkälti mustavalkoisuuteen ja selkeyteen. Tässä tiedostan myös omat puutteeni, mutta yritän parhaani mukaan petrata. Asiat opetetaan ensin ja kun homma alkaa luonnistua, vaaditaan osaamista. Järjestetään tilanteita, joissa vihremarginaali kasvaa ja vaaditaan oikeaa toimintaa (esim. häiriköidään seuraamisen kontakti rikki, jotta päästään puuttumaan virheeseen). Tässä tulee toinen palikka, jota en osaa handlata tiettyjen juttujen kohdalla, mutta edelleen - opetellaan ;)

Jos kaavaa koittaisi yksinkertaistaa vielä hieman: Ohjaaja on tyyppi, jonka tulee hallita koiran motivaatioita. Valkoiset on niitä kivoja juttuja, joita koira haluaa saavuttaa. Mustat on niitä juttuja, joita koira haluaa välttää. Koska ohjaajan on täysi mahdottomuus pitää pelkästään ne koiran haluamat asiat käsissään, tarvitaan mustia palasia plokkaamaan ympäristössä olevien valkoisten ohi. Ja tässä pätee hyvä sanonta: Mieluummin kerta rytinä kuin ainainen kitinä.

Mutta kuinka mustaa musta saa olla? Miten mustaa mustan on tarpeellista olla? Onko oikein lähteä korjaamaan koiran paineesta johtuvaa käytöstä toivottuun luomalla lisää painetta? Missä menee koirankoulutuksen ja “väkivallan” raja? Onko se pelkästään mustavalkoisuudessa vai voiko tietyt keinot luokitella selkeydestään huolimatta tarpeettomiksi? Millaisiin keinoihin tulosten toivossa on luvallista lähteä koiran kustannuksella? Missä määrin koiran ominaisuudet ovat peruste tietyille keinoille? Onko vika opettajassa vai oppilaassa, jos oppilas ei opi?

Henkilökohtaisesti näen koirien kanssa harrastamisen sellaisena bonuksena. Kun on elänyt arjessa ongelmallisesti käyttäytyvän koiran kanssa, tulee harrastuksistakin harrastuksia. Vaikka myönnän jossain kohtaa karanneeni polulle, jossa tuloksista tulee eräänlaisia pakonomaisia juttuja. Eikä pakkoja siksi, että haluaa olla pro kaikessa, vaan siksi, että koki olevansa pakotettu pärjäämään. Kuvitteli paineita, joita ei koskaan ole edes asetettu. Ja epäonnistumisista tuli mörköjä, joita ei halua nähdä, koska on PAKKO osata ja olla hyvä. Uskokaa tai älkää, nämä kuvitelmat ovat alkaneet murtua vasta tänä talvena, käännöskohtana viime koe, johon onnistuin itseni skarppaamaan hyvään ja rentoon (verrattuna niin moniin kisakertoihin…) olotilaan. Ongelman olen tiedostanut pitkään, mutta avaimet sen ratkaisemiseksi ovat olleet hukassa. Koska kisoista teki tällä ajatuksella mörköjä, treenaamisestakin on kadonnut tavoitteet, koska “tiesi” kaiken kaatuvan aina siihen samaan ja vanhaan: Ohjaajan omaan pääkoppaan.

Mistä sitten sisäinen motivaatio kisata kumpuaa? Pahan heitit. Mutta sen tiedän, että mikä ikinä se perimmäinen syy onkaan, minä haluan tehdä koirineni yhdessä juttuja :) Onnistumisen motiivit ovat tällä hetkellä jossain aivan muualla kuin voitoissa ja pärjäämisessä. Itsensä voittamisessa.

Nyt on sitten tulospörssit tälle vuodelle availtu. Onnistumisia ja oivalluksia koettiin Pieksämäellä erittäin mukavasti soljuneen tokokokeen merkeissä :) Raiku aloitteli kisauransa ja Nis debytoi EVL:n, mutta ennen kaikkea ohjaaja opetteli olemaan jännittämättä tolkuttomia - ja oikeasti onnistui siinä!! :)

Raikun tekeminen oli seuraavanlaista:

Luoksepäästävyys 10
Eipä tässä ihmeempää, vaikkei kyllä koskaan olla harjoiteltu hampaiden katsomista, mutta sujuihan sekin!

Paikallamakaaminen 10
Kiltti (tai kuuro) tuomarisetä. Vaati kaksi maahanmenokäskyä, muutoin ok. Varma ja rauhallinen suoritus.

Seuraaminen hihnassa ja hihnatta 9
Pompahtelu ja pieni poikitus vähensivät pisteitä. Muutoin tykkäsi.

Liikkeestä maahanmeno 10

Luoksetulo 10
Vino eteenistuminen ja perusasento kylläkin..

Liikkeestä seisominen 10

Estehyppy 9
Kaksi käskyä perusasentoon.

Kokonaisvaikutus 10
Nättiä tekemistä ja kaunista ohjaamista :)

Yhteensä 192 pistettä, eli ALO1 irtosi KP:n kera. Hieno Laa <3 Sämpyläjalan kanssa uudet tokoseikkailut odottelee jo ensikuussa, joten siihen saakka pitäisi paketti pitää hallinnassa ja toimivana ilman turhia ennakointiviritelmiä taikka muuta pakan sekoittamista. TK1 on tähtäimessä ihan ohjaajan ja koiran kisakokemuksen kartoittamisen vuoksi. Tylsähän luokka on, mutta jauhetaan mielellään peruspilarit kuosiin ja kahmitaan näitä arvottomia titteleitä nimen eteen vältellen kaiken ikävän, kuten noudon, opettelua ;p (Raikusta nouto on kivaa, ohjaajasta ei, koska koirasta se on liian kivaa..)

Raikun kanssa ei olla todellakaan treenailtu mitenkään erityisesti kisatilanteita, mutta älyttömän mutkattomana koirana sen kanssa oli mahdottoman mukava räpeltää kisat läpi. Koira, joka tekee kaiken juuri niin kuin on opeteltu ja muovautuu ohjaajan tuella vaikeisiinkin tilanteisiin vaivattomasti :) Lisää kisaseikkailua Lotkolapsen kanssa odotellessa!

Nippe ei hehkunut lainkaan pisteiden valossa, mutta tekeminen on huomattavasti parempaa kun ohjaaja osaa olla, eikä maalaile mörköjä sinne ja tänne. Me vaan mentiin ja tehtiin. Kisajarrua näkyy vielä siellä täällä ja osaamattomuus näkyy useammassa liikkeessä, mutta tarkoitus todellakin oli hakea vikalista ilman sen suurempia odotuksia kisafiiliksen lisäksi. Kisafiiliksen osalta koin onnistuneeni kerrankin ja toivon, että tällainen minijännitys tulee todella olemaan vakio jatkossa! Otan mieluusti vastaan tulokselliset hukkareissut kisoihin, jos fiilis kisoissa yltää edes tämän päivän tasolle :)

Oman jännityksen kuoriuduttua melkoisen minimaaliseen, tupsahtaa uudet ja ehkä ne kaikkein oleellisimmat ongelmat esille: Nippeltä puuttuu sopiva paine. Kysymys kuuluukin, miten kummassa luoda tekemiseen sopiva paine, jolla nostaa virettä hieman ponnekkaammaksi koiralle, jolla sopivan paineen omaksuminen ei kuulu vakiovarustuksiin, lisänä taidoton ohjaaja. Ideariihi pyörii jo ja ideoita on onneksi sadellut muiltakin kuin omasta ideavarastosta! :) Enemmän kuin liikkeiden tekninen puoli, kokeessa näkyy kokeenomaisen treenin puute. Liikkeiden väleille pitää alkaa kehittää jotain järjellistä, jolla saada koira pakettiin ja kuulolle ennen liikkeiden alkua. Oleellisinta lienee, että ohjaaja siirtyy sieltä treenien mukavuusalueelta oikeasti kouluttamaan koiraansa ;)

Nippen touhuilu ja pistemeri:

Paikalla istuminen 10

Paikalla makaaminen 10
Kiltti tuomarisetä.. Meni toisen ohjaajan käskystä maahan.

Seuraaminen 8
Muuten nättiä, mutta pientä vinoutta ja hitaanpuoleisia perusasentoja (Omasta mielestä saisi olla säpäkämpi käännöksissä yms, pistetään saikkuilun piikkiin ja laitetaan jatkossa takapää liikkumaan.)

Z 7
Hiiiiiiidaaaas istuminen, hitaahko maahanmeno.

Luoksetulo 0
Se juos läpi seisomisen! Maahanmeno ok, nuuskaisi maata, kaksi käskyä sivulle + vikan pätkän vauhdin muutos.

Ruutu 0
Häiriömerkit + treeninpuutetta :p

Ohjattu 0
Nippen mielestä merkin voi skipata ja suunnata suoraan keskikapulalle..

Metalli 6
Paluun vauhti + kaksi käskyä noutoon (pelleili noston kanssa!)

Tunnari 0
Näitä sattuu. Otti oman viereisen, tsekkasi hieman uusiksi tiputtaen ekan napatun, jonka otti lopulta uudestaan ja toi. Paluun vauhti vs. meno.

Kaukot 5
Hitaanpuoleisia vaihtoja. Nousi ykkösellä istumaan, mutta se-is -vaihdossa jäi puoli-istuvaan asentoon.

Pisteitä hurjaakin hurjemmat 133, toisinsanoen ei tulosta, mutta sitäkin parempi mieli, koska olo on kuin pöytä ois nollattu (ts. ohjaajan pääkoppa) ja sitämyöten uskaltaa kisaamista suunnitella jatkossakin :) Eiköhän kaikki muutu voitoksi, jahka lähdetään työstämään pakettia tosissaan eteenpäin. Jälkikausi lähestyy tosin uhkaavasti, joten toko tulee väistymään alta hetkeksi. Toiset kisat tälle keväälle on suunnitelmissa riippuen, saadaanko koepaikkaa. Seuraavan kokeen kohennuskohteena voisi olla vaikkapa väliaikojen kutominen kasaan (liikkeiden vihjeistys, aloitusrutiinit, ihan kaikki!).