Deprecated: Assigning the return value of new by reference is deprecated in /home/nestnuuk/public_html/wp-includes/cache.php on line 35
Herra Iso Herra, Rinsessa Haiven ja Hovinarri Sämpyläjalka » N&R vko 2

N&R vko 2

Sunnuntai-iltana tahkottiin kummankin kanssa vielä metallinoudon saloja tekemällä nostotreenit (x3). Raiku etenee tällä kivan varmasti, mutta Niji veti homman pelleilyksi, joten päätin sitten tosiaan yhdistää hommaan pienesti pakkoa laittamalla kapulan koiran suuhun periaatteella “pidä, piste”. Näin saatiinkin kaksi onnistunutta noutoa sisätiloissa aikaiseksi :)

MAANANTAI

Niji

Aamusta Lidlin parkkipaikalle tokoilemaan Sannan ja karjisten seurassa. Aiheena sovitusti merkki ja ruutu -hahmottelua.

Alkuun ruutua, josta koiralla ei näyttänyt olevan mitään ideaa. Nijiä lisäksi veti lumi ja hajut puoleensa, mutta kun lopulta tajusin olla hieman vaativampi ja huomauttaa aiheesta kunnolla, alkoi lyyti kirjoittamaan ja keskittyminen löytyi. Ruudusta koiralla on idea, mutta paikka on epäselvä (etulaidassa). Paikkaa siis varmemmaksi.

Luo toimintasuunnitelma aiheesta ruutu!!

TIISTAI

Vapaa
KESKIVIIKKO

Niji

Tokoa Koivun hallilla yksin.
Paikallaolo istuen: Kisanomaisesti noin minuutin paikkaistuminen, piilossa. Jättö ok, tarkkaavainen, erittäin pieniä epävarmuuden eleitä, kun olin ollut piilossa n. 30 sek (näin koiran), mutta skarppiutui kuitenkin. Palasin näkyviin kehuen välittömästi katseesta minuun (ettei mene nuuskimiseksi tai epäröinniksi). Paluu kisanomaisesti taakse ja sivulle, josta kisakehu ja narupallo.

Metalli: Annoin kapulan ensin koiralle suuhun ja otatin eteen kerran, pari. Ok. Hypyn kanssa alkaa takkuaminen. Koska ote höllä -> hyppääminen ikävää. Temppuili nyt myös noston kanssa kyseisestä syystä. Tein agilityesteistä putkea ja puomia koiran pitäessä kapulaa suussa ja pyrin palkkaamaan silloin, kun Nis piti kapulasta tiukasti kiinni. Otatin myös hypyn tähän peliin mukaan ja hyvin hyppäsi :) Noutoliikkeenä ei vaan toimi, vaan varoo hyppyä ja ote höllä. Nostot parani loppua kohden sentään. Luovutus ok. Pelattiin kapulalla lopuksi nostopeliä ilman hyppyä siten, että kapula lojui maassa ja itse istuin hallin lattialla (pelattiin just pallolla). Narupallo piiloon ja käsky “tuo”. Nostoista “jes” ja palkka.

Merkki + ruutu: Ruudussa pääosin valmispalkka, koska ohjaaja viksuna kiertää ongelmaa ruudun paikan opetus ;p Toisaalta merkille hyvää treeniä, sillä tein nyt kisanomaisesti (ruutu jää merkin oikealle puolelle) ja jouduin valmispalkasta johtuen vaatimaan merkkiä (lähinnä vain kieltämällä menemästä suoraan ruutuun). Palkkailin toki merkistäkin jokusen kerran, mutta kiva, että veto ruutua kohti on kova (vauhti ruutuun rivakka laukka! :) ). Merkkitreenissä häiriönä hyppy, joka veti yllättävän kovasti puoleensa aluksi, mutta lopulta hoksasi idean mennä merkille ja siitä odottaa käskyä ruutuun.

Ja nyt: Ruutusuunnitelma! Metallia jatketaan sisäharjoituksena kokeillen extrahyvää palkkaa (märkäruoka), josko muutaman vuoden takaiset treenitavat tuottaisi uudestaan tulosta ;p Jotenkin veto on saatava enemmän palkkaan kuin hypyn ällöilyyn, joka tuntuu olevan nostoa isompi ongelma. Jatkossakin pelaillaan kapulalla, ainakin nyt Niji piti hommasta :)

Raiku

Nouto pari kertaa puukapulalla hallin pihalla. Ensin paluusta palkka, sitten testaus eteen asti. Idea on olemassa! Paikka vaan jää vähän taakse, mutta hienosti tuo (vauhti hyvä!). Kettuloikka ennen kapulaa ja sille pitää örähtää tohkeissaan. Tekee tämän myös valmiiksi viedylle kapulalle. Pitää tehdä eteenistumisesta vielä vetovoimaisempaa ja tahkota noudon loppua.

Pätkä seuraamista, hyvä! :)

TORSTAI

Niji

Koivun hallilla tokoa aamulla.

Ruutu: Paikan vahvistelua ja taas tässä treenissä näytti haju olevan hommasta. Tarjoaa paikkaa etulaitaan, joten palkkailen koiran taakse. Tehtiin samaa ruutua eri kulmista. Alkuun naksusana oikeaan paikkaan osumisesta, lopulta tarjosi pysähtymistä itse.

Merkiltä (kun itse olen siis poikittain koiraa kohti) ruudun hahmottaminen hankalaa jostain syystä, mutta saatiin erittäin onnistuneita toistoja :) EVL-kuvio kokonaisena superhieno!! Merkillä meinaa tarjoa istumista, joten seisotutin sitä hieman pidempään merkillä. Ruutuun vauhti erittäin kiva. Loppuosa kunnossa. Hieno Nip <3

Metallinouto kerran esteen kanssa. Ei se vielä täydellinen ole, mutta liike kokonaisena onnistui hyvin. Nosto nopea (!), paluuvauhti hidas menoon verrattuna, mutta hyppää tiputtamatta ja pitää paremmalla otteella. Luovutus eteen ok. Superpalkka tästä.

Luoksetulo kisanomaisesti maahanmenoon saakka. Jätön maahanmeno nopea, seisahtuminen voisi olla napakampikin, mutta ok, maahanmeno normaalia nopeampi (syöksähti oikein.. :D ).

Z-kävely (tosin U:n mallisena tilanpuutteen vuoksi). Järjestys istu, seiso, maahan. Kaikki vaihdot napakoita ja varmoja. Seisomisesta kehaisin sanallisesti, sillä meinannut tarjota tähän istumista. Palkkaus taas maahanmenon jälkeen.

Loppuun vielä ruudun hakua pari kertaa, josta pallo palkaksi. Tosi jees :)

Niji oli näissä treeneissä erityisen pätevä. Selvästi eilisen “tappelemisen” jälkeen maistui hommat taas hieman yliyrittäenkin, mutta silti keskityttiin kaikkeen, eikä oiottu asioissa. Tästä Nipistä pidän extrapaljon <3 Kun vaan ohjastaja osaisi ottaa saman olemuksen kokeeseen, niin avot!

PERJANTAI

S-marketin pihalla tokoa.

Niji

Ruudun hakemista: Kahden treenisetin verran. Paikka tuntui taas olevan hakusessa. Osaa mennä ruutua kohti, joo. Mutta minne siellä, ei mitään havaintoa. Köpöttelee ruutumerkkien välistä, appari merkkaa ja palkkaa. Ehkä tää tästä hiljalleen.

Raiku

Ruudun etsintöjä myös. Kokeilee merkkien tarjoamista, mutta hakee muutaman toiston jälkeen kivasti keskikohtaa. Naksuun reakoi huvittavasti kääntyen lennosta ympäri ja seisahtuu täräkkänä paikoilleen :o)

LAUANTAI

Tokotuokio Stormin koululla

Raiku

Liikkeestä seisomista, maahanmenoa sekä AVO luoksaria kisanomaisesti. Seisahtumisissa pysähtyi peruuttaen (paljon!), mutta napakoitti pysähtymistä seuraavalla toistolla.

Ruudun paikkaa jatkettiin lisää. Edelleen merkin tarjoaminen on houkuttelevaa, mutta kokeilee enenevissä määrin keskikohtaa.

Niji

Merkillä kuuntelutreeniä siten, että ruudussa odotti palkka valmiina. Meinaa oikoa ruutuun, joten päästiin jo hieman vaatimaan merkkiä (vs. palkan menetys). Ok.

Ruutu takeltelee, mutta onneksi saatiin tähän (tosin jälkikäteen) vinkkausta pysäyttää koira ja naksauttaa siitä. Naksauttelin nyt periaatteessa nuuskimisesta, jota tekee luonnostaan ruudussa. Hups.

Kisanomaista seuraamista + siirtymiä. Seuraaminen tosi jees :)

SUNNUNTAI

Niji

Tokoa Meirän hallilla. Ja kyllä, ohjaaja osaa näemmä moodata itsensä erittäin hienosti silloin, kun paikalla on muita… Viereisellä kentällä oli tosiaan ihmisiä hyppytekniikkaluennolla ja heti jo paikalle tullessa sulkeuduin ihme kuoreen. Tajusin, että meitä katsellaan ja siinä se. Minun kummallisesta jäykkyydestä johtuen Niji siirtyi käsijarrumoodiin ja teki kaiken varsin pikkusievästi.

Ruudun hakemista: Parissa setissä. Meno empivää ja ohjaaja säätää tekemällä tolkuttomasti toistoja ajattelematta sen pidemmälle. Menee ruutuun vauhdilla, kun käyn siellä seisomassa. Jos vaan randomisti lähetän sitä ruutuun, etsiytyy oikeaan etukulmaan tarjoten merkkiä. En tiedä, veikö tämä treeni hommaa yhtään mihinkään.

Seuraaminen perusvarmaa, mutta pikkusievää. Reakoi kisanomaiseen palkkaan laimeasti (ei esim. hyppinyt päälle), mutta häntä tötteröllä ja heiluen.

Luoketulossa meni maahan sivulla nopeasti, mutta luoksetulovauhti oli hidas :(

Näistä treeneistä jäi todella kökkö olo. Nipi kyllä tekee, siitä ei ole kyse, mutta selkeästi jollain lailla jarrulla. Häntä tötteröllä, mutta pikkusievästi. Minä vajoan ihmeelliseen koomaan ja homma on siinä (enkä tätä oikein edes tajunnut kuin vasta loppupuolella treeniä). Tästä kaiketi pitäisi sisuuntua, mutta se tuntuu vaikealta.

Positiivista treeneissä oli oikeastaan Nippen lapsikoira Jade, joka osoittaa samanlaisia uteliaisuuksia kuin Nijikin sen ikäisenä <3 Mennään pää viidentenä jalkana katsomaan ja tsekkaamaan kaikki jännä. Ja lisäksi ollaan aika eteviä hoksaamaan juttuja - ja käyttämään ääntä silloin kun estetään ;)

2 Responses to “N&R vko 2”

  1. Viisastuminen jälkikäteen on parempi kuin ei viisastumista ollenkaan! Positiivisuutta nääs!

    Ja toi moodautuminen, kato kyl seki siitä ku jaksaa yrittää. Ja enempi sitä sillo huolestua kannattaa, ko huomaa ettei jännää olleskaan. Sillo menee kaik ihan lörinäks ja naureskeluks. :–)

    ..ja sä voit aina lohduttautua sillä, että sä et sentään ole koskaan pyörtynyt kentälle. :P Ja mieki elän edelleen!

  2. En oo pyörtynyt, vielä :D Jospa tää ihme jännityshomma tästä. Pakko änkeä itteään nyt joka paikkaan ja ennen kaikkea tehdä sitä kisanomaisuutta enemmän treeneihin, jottei koiralle tulisi liian isoa harppausta treeneistä kisoihin.

    Aina lohduttaa kuitenkin se, että tiedän, mihin koira pystyy :) Psyykkistä valmentautumista oon koittanut itselleni iskostaa ja hyviä selviytymiskeinoja tuntuis löytyvän :) Kokeilemaan siis!

Jätä vastaus

Why ask?