N&R vko 1

MAANANTAI
Niji
Stormin koulun pihamaalla tokoa pienessä lumituiskeessa. Ajatuksena jatkaa merkkitreenejä, tehdä kaukojuttuja sekä kokeiltiin pieni kisamainen pätkä seuruuta, josta kisapalkkauksella luoksariin, jossa tarkoitus palkata läpitulosta.
Merkki: Noin kahdeksan toistoa, joista ekan Niji tarjosi itse lähestyessämme merkkiä. Lähettelin epäsäännöllisten matkojen päästä (3-7 m) eri puolilta keltaista lasten hiekkaämpäriä. Palkkaus narupallolla.
+ Omatoiminen paikan hakeminen! Korjaa itsenäisesti, jos menee ohi.
+ […]

Tammikuu tarmoa täynnä

Kummallisia nämä vuodenvaihteen jälkeiset ajat, koska silloin lähtee treenimotivaatio korkeaan kiitoon. Sitten kevään tullen se lopsahtaa ja katoaa jonnekin :D Tämä vuosi voi toki olla erilainen ;)
Rustailempa omaksi iloksi tammikuulle tähtäimiä, jotta saadaan hommat oikeasti käyntiin. Pelkkien ajatusmallien kyhäily mielen sopukoihin ei tulosta tuo, joten siirrytään vaiheeseen tuumasta tuuman julkaisun kautta toimeen.
TOKO
Niji
Tokossa on mahdottoman paljon […]

Toko & jälki

Tokon ja jäljen lisäksi Raikun kanssa on työstetty keppejä, jossa on nyt kaksi paria vieretysten, muutaman sentin päässä toisistaan. Raiku pätevänä keksi mennä n. 10 cm raosta, jonka kepit alkuun muodostivat, kun tein tiukempia kulmia (suljettukulma?). Että niin viisas on Lotkoeläin. Nyt vahvistellaan rutkasti sitä ykkösväliä ja rauhallisesti edetään homman kanssa. Kyllä se siitä vielä […]

2 x 2

Koska hätäilin pujottelun kanssa, laadin jonkinlaisen treenisuunnitelman, jossa painotan itselleni malttia. Niji hoksasi kepit todella nopeasti hieman oikoen, mutta Raikun kanssa sama tyyli ei luonnistukaan ihan niin helposti. Katsoin ajatuksella 2×2 -metodiin liittyen videoita youtubesta ja kyhäsin jonkinlaisen ajatuskartan jutun suhteen. Päätin, etten tämän kanssa hätäile, vaan keskityn oikeasti olennaisiin asioihin, kuten ensimmäisen keppivälin opettamiseen […]

Triatlon ja ongelmia selätettäväksi

Raiku
JÄLJESTELYT
Jälki nro 9
Pidempi heinäpelto, linnanmuuri (kulmien väli n. 20 askelta, nameja n. 10 askelta keskeltä, pari pidempää suoraa, joissa namittomia pätkiä 2-5 askelta), kulmia noin 12.
Paalulla alkurutiinit, paalu ok. Nyt etenemisvauhti paalulta oli vähän turhan joutuisa ja ylittikin ekan askeleen, mutta palautin stoppaamalla liinalla takaisin ykkösaskeleeseen. Eka suora, kulma oikeaan, toka suora, kulma vasempaan ja […]

Huppastelua

Raikun kanssa on puuhasteltu vähän sitä sun tätä viimepäivinä. Lisäksi on saatu rakennuspalikoita agilityn kontaktien suhteen, tiedän vihdoin, kuinka ne rakennan! :)
Pitkin viikkoa on tehty tokojuttuja hahmotellen liikkeestä seisomista, joka junnaa edelleen hieman paikoillaan, mutta tällä treenimäärällä ei ihmekään ;) Eiköhän se siitä hiljalleen.
Estehypyn kanssa seisominen on jälleen muistunut mieleen ja koira keskittyi hommaan. Tein […]

Suojattu: Ministi aktiivista elämää

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Sohvakirurgina Kolmen Kuusen kylässä

Jo vain. Hieman on taas tässä ehtinyt aikaa vierähtää edellisestä postauksesta. Enkä edes jaksa selitellä: Laiska olen ollut. Piste. Ei inspaa / jaksa. Yksinkertaisesti. Yritän (epätoivoisesti) ryhdistäytyä ja tehdä tämän blogin eteen jotain. Yritin jo väsätä uutta ulkkaa, mutta siihen voi mennä jokin hetki, että jaksan sen käytännössä toteuttaa ;P

Aika juoksee hirveää vauhtia ja töiden […]

Suojattu: KR I - Tammialesta roppakaupalla asennetta!

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Suojattu: Kiikkuu kaakkuu

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.